sunnuntai 15. helmikuuta 2015

Pahoittelut❤️


En siis ole postaillut moneen kuukauteen,taas kerran siksi että en ole kerennyt ja en ole ratsastanut paljon:(
Siksi myös että ei olla otettu kuvia kun aina on niin kylmä tai väsynyt ratsastuksen jälkeen.Mutta nyt yritän taas kerran yrittää vähän postata jos edes vähän tulisi heposteltua nyt helmikuun lopussa😊Mutta nyt tähän loppuun vielä pari kuvaa😊
 

      Pieni Calle uudet bootzit jalassa❤️

    
             Ihana auringon paiste☀️

   

sunnuntai 20. heinäkuuta 2014

Mökillä

Moikka!:)
Oltiin pari viikkoa mökillä itä-aureesa.Ehdin jo luulla etten pääse ollenkaan heppailemaan tuona aikana mutta onneksi pääsin sittenkin muutaman kerran näkemään hevosia!

Osallistuttiin kurun kyläsuunnistukseen ja shirenhevostila oli yksi piste missä käytiin syömässä makkarat ja ihailemassa hevosia.Siellä oli söpö falabellakin,se oli niin lutuinen.Pääsin myös kokeilemaan ratsastusta shirellä,huh huh kun se olikin valtavan kokoinen,tunsin itseni aika kääpiöksi sen rinnalla!:D


         
   

    

   
    
    
                    Shirevarsa


Nähtiin myös mökkitien varrella hevosia ja käytiin yksi aamu lenkillä niitä vähän paijaamassa :) Ne oli kyllä ihania :)  


    


    
       Pää piti yrittää tunkee kameraan:D

Yhten päivänä lähettiin mökiltä käymään Teivossa raveissa.Oltiin ravintolakatsomossa syömässä ja seuraamassa lähtöjä,veikkailtiin aina voittajia ja itse arvasin jopa 2 oikein!!!
En ollut aiemmin käynyt raveissa,oli kyllä kivaa,mennään varmasti toistekkin ja sit kyllä pelataan vähän totookin:D


     
 
          Shetlannininponien lähtö


   
                  Tässä voittaja


    
                 Lämminveriset


    
      Uljas suokki kylmäveristen lähdöstä

Tälläistä tällä kertaa! Huomenna koittaa vihdoin kauan odotettu päivä,nimittäin mun heppaleiri alkaa,JEEEE!!!:)
Huomenna siis luvassa postausta sieltä,kuulemiin!:)

maanantai 7. heinäkuuta 2014

Ratsastelua!

Moi! 
Kävin viime perjantaina taas ratsastamassa:) tällä kertaa ratsastin Simballa koska Calle ontui:(
Oli kiva pitkästä aikaa ratsastaa Simballa.
Simba ei aluksi oikein totellut,maastoon mennessä koitti koko ajan väkisin kääntyä takaisin päin mutta alkoi se sitten pienen taistelun jälkeen tottelemaan.
Kun tultiin takaisin tallille äiti otti Simbalta satulan pois ja menin vähän aikaa ilman satulaa kun en ole kauheasti mennyt. 

Huomenna lähdetään mökille ja kun sieltä tullaan niin alkaa mun HEPPALEIRI!
Palaan sitten viimeistään blogin pariin:)

      


    
    

    

lauantai 28. kesäkuuta 2014

Päivittelyä!


Moi! Mä en nyt oo postaillu piiiitkään aikaan mutta aijon nyt olla aktiivisempi postailun kanssa:) mä en oo nyt käynyt hirveesti ratsastamassa. Mulla on nyt tulossa heppa leiri satumaassa mistä  jo mainitsin viimeisimmässä postauksessa:)
Mutta sieltä tulee ainakin postausta:)
Ei mulla nyt muuta tällä kertaa!
Tässä vielä muutama kuva Callesta<3

 




                Hyvää kesää kaikille!

perjantai 18. huhtikuuta 2014

Pääsiäisen kuulumisia!

Heippa pitkästä aikaa!
Olen ollut aika montakin kertaa ratsastamassa mutta en ole ehtinyt TAASKAAN kirjoittaa  tänne blogiin :(
Ensin kerron kun olin satumaassa. Ei tullut yhtään kuvia ratsastuksesta kun ei ollut kukaan kuvaamassa. Mutta otin sitten pari kuvaa tallissa. Ratsastin Venla nimisellä ponilla. Ensin mentiin alkukäyntejä ja ravailtiin,sen jälkeen tehtiin voltteja ravissa. Sitten tehtiin laukassa pääty-ympyröitä. Sujui ihan hyvin :) Sen jälkeen mentiin talliin hoitamaan hepat. Harjasin venlan ja sitten mun kaveri otti pari kuvaa.


Käytiin myös kaverin synttäreiltä porukalla ratsastamassa satumaassa, menin Poku nimisellä suomenhevosella, oli tosi hauskaa!
Haluisin mennä kesällä taas leirille Satumaahan, toivottavasti pääsen!:)

Olen käynyt muutamana kertana myös ratsastamassa callella. Viimeksi ratsastin ensimmäistä kertaa ilman satulaa :) 
Putosin kerran kun mentiin lujaa ravia mutta onnesta ei sattunut yhtään ;D Laukkaaminen oli paljon mukavampaa ja yllättävän hyvin meni kun ensin ajattelin että putoon jatkuvasti:D
Kokeilin myös ratsastaa simballa vähän aikaa ilman satulaa,
Sillä oli paljon mukavampaa mennä kun ei ollut niin pompottavaa menoa kuin Callella :) Ensin en meinannut saada sitä edes raviin mutta sitten kun alkoi sujua niin kokeiltiin jopa laukkaakin, simballa on ihanan pehmeä laukka, niinku keinuhepalla :) 




Oli kiva kokeilla välillä mennä "isolla"hepalla kun yleensä meen vaan Callella. 
Oon nyt viettämässä pääsiäistä kummitädin luona, mulla on täällä ihana serkku joka on 1v <3 
Toivottavasti pääsen myös ratsastaa kun on pitkät vapaat! 
Eipä mulla muuta, hyvää pääsiäistä kaikille!:)



keskiviikko 12. maaliskuuta 2014

Haaste!

Minut haastettiin jo aikaa sitten mutta nyt vasta ehdin tehdä tämän :) Mut haastoi Tiia
Haasteen tarkoituksena on löytää uusia blogeja ja auttaa huomaamaan heitä, joilla on alle 200 lukijaa.

1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.
2. Pitää vastata haastajan 11 kysymykseen.
3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.
4. Sitten tulee valita 11 bloggaajaa, joilla on alle 200 lukijaa.
5. Sinun tulee kertoa kenet olet haastanut.                                          
6. Ei takaisin haastamista.

11 asiaa itsestäni:

1. Rakastan heppoja
2. Lempiaine koulussa on kässä ja kuvis
3. Mulla on koira, tanskandoggi Ringo
4. Lempilaulajani on mm.Robin ja Isac Elliot
5. Lempiruokani on kala ja muusi
6. Lempiväri on pinkki
7. Suurin haaveni ois oma heppa
8. Tykkään hassutella
9. Vihaan siivoamista
10. Lemppari sarjoja on Salkkarit ja Uusi päivä
11. Tykkään lukea heppakirjoja

11 kysymystä


1.Minkälaisessa talossa asut? tiilitalossa.
2.Mitä harrastat? harrastan ratsastusta ja käsityökerhoa
3. Mihin haluaisit mennä? ulkomaille
4. Mikä saa sinut onnelliseksi? hevoset
5. Teetkö YOUTUBe videoita? en tee
6. Jos teet, miksi? -
7. Mikä puhelin sinulla on? iphone 4s
8. Miksi pidät parhaasta kaveristasi? (jos siis on) ne on niin kivoja ja hassuja
9. Miksi bloggaat? bloggaan koska se on kivaa
10. Lempieläin? hevonen,koira,kissa ja kanit
11. Horoskooppi? vesimies



11 kysymystä haastetuille:

1. Suurin toiveesi?
2. Oletko ihastunut?
3. Paras vaatemerkki?
4. Inhokki kouluaine?
5. Paras blogi?
6. Lempi hepparotu?
7. Paras sarja?
8. Paras bändi?
9. Kauanko olet ratsastanut?
10.Paras heppa muistosi?
11. Paras talli? miksi?

Haastan seuraavat

maanantai 10. maaliskuuta 2014

Kevättä rinnassa :)

Moikka pitkästä aikaa! :)
Vähän on jäänyt tämä blogin kirjoittaminen sivuun kun tuntuu ettei ole aikaa ikinä :( Mutta koitan nyt aina silloin tällöin tehdä postauksia kuitenkin :)

Olen käynyt ratsastamassa Callella kerran pari viikossa, kiva kun kevät tulee ja on paljon mukavampi ratsastaa ja touhuta heppojen kanssa. Olen nyt koittanut tehdä Callen kanssa maastoilun ohella muutakin, pellolla on pystynyt tekemään harjoituksia, voltteja ja laukannosto harjoituksia. Huomaa että mun ja Callen yhteistyö alkaa sujua koko ajan paremmin, itsekin on saanut varmuutta lisää kun on käynyt säännöllisesti nyt ratsastamassa! Tällä viikolla ajattelin myös mennä pitkästä aikaa ohjatulle tunnille :)

Eilen ratsastettiin maastossa ja pelloilla, oli kyllä ihanaa kun aurinko paistoi ja lumet oli sulaneet pois metsäteiltä, kivoin ratsastusreissu pitkään aikaa! :) Ratsastuksen jälkeen hoidin Callen ja lähdin vielä vähän taluttelemaan sitä ja pari kuvaakin tuli otettua upeassa auringonlaskussa :)








Voi että kun toinen osaa olla noin söötti :) Calle on kyllä maailman paras poni! toivottavasti en kasva liian isoksi sille vielä piiiitkäään aikaan! :)
Eipä mulla nyt muuta tällä kertaa, palataan toivottavasti pian! :)